AT Fordonsservice avaa ovensa

AT Fordonsservice avaa ovensa
AT Fordonsservice ja Grimme Skandinavien järjestävät jo kolmatta kertaa avointen ovien päivät Ruotsin Höganäsissä osoitteessa Minnestensvägen 94.

Ajankohta on tällä kertaa torstaina 31.tammikuuta ja perjantaina 1. helmikuuta 2013. AT Fordonsservice on laajentanut toimintaansa voimakkaasti viime vuosien aikana. Yritys on mm. rakentanut uuden konehallin sekä avannut uuden myymälän ja varaosavaraston.

Olemme erittäin tyytyväisiä uusiin tiloihimme, kertoo AT Fordonsservicen omistaja Anders Thoresson. Lisäksi olemme iloisia siitä tuesta, jota saamme sekä lähiseudulla että kauempana asuvilta asiakkailtamme. Olemme erikoistuneet varsinkin Grimmen peruna- ja juurikaskoneisiin, ja autamme asiakkaitamme aina tarvittaessa, Anders sanoo.

AT Fordonsservicen toiminnan perustana on vastata asiakkaiden osaamisellemme ja tehokkuudellemme asettamiin vaatimuksiin. Meistä on sen vuoksi erittäin mukavaa voida kutsua asiakkaita ja liikekumppaneita tähän tilaisuuteen, jossa on tarjolla ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille.