Grimme Skandinavien PotatoEurope 2014
Grimme Skandinavien PotatoEurope 2014 -messuilla
Grimme Landmaschinenfabrik esittelee sekä uusia että edelleen kehitettyjä koneita PotatoEurope-messuilla 3.–4. syyskuuta 2014 Saksan Hannoverin lähellä sijaitsevassa Bockerodessa.
Jos siemenperunat halutaan peitata istutuksen yhteydessä, Grimme on kehittänyt tätä varten uuden säiliöjärjestelmän, jossa on kaksi 400 litran säiliötä ja yksi 95 litran puhdasvesisäiliö pumpun, letkujen ja suutinten huuhtelua ja puhdistamista varten. Grimme tarjoaa ainoana tuottajana tähän tarkoitukseen hyväksytyn laitteiston.
Nelirivinen vedettävä hihnaistutuskone GB 430, jonka säiliön tilavuus on kolme tonnia, voidaan nyt myös varustaa kahdella akselilla, joissa on 4 yhtä suurta pyörää, mikä helpottaa hallittavuutta pellolla.
Grimme esittelee myös ekomultaajan GH Eko, jonka avulla viljelijä voi torjua rikkaruohoja pellolla ilman kemiallisia aineita.
Kaksirivisessä vedettävässä perunannostokoneessa SE 260 on täysautomaattinen erottelijan nopeudensäätö, mikä ehkäisee tukkeutumista, helpottaa kuljettajan työtä ja lisää kapasiteettia.
Esittelyalueella on kolme perunanistutuskonetta, neljä perunannostokonetta ja täydellinen varastointilinja.
Tervetuloa Grimmen 400 m2:n suuruiselle osastolle, joka on aivan perunannostokoneiden esittelyalueen vieressä. Grimme Skandinavienia edustavat Roland Rosenback Suomesta, Per Andréen Ruotsista sekä Heine Hylleberg ja Per Rasmussen Tanskasta.
Lue lisää Grimmestä PotatoEuropemessuilla TÄSTÄ
Lue lisää PotatoEurope-messuista TÄSTÄ