joulumatka 2011

Grimmen joulumatka 2011 tärkkelystehtaalle Kaarupiin.
Grimme Skandinavienin vuotuinen joulumatka työntekijöilleen oli Karupin tärkkelystehtaalle. Torstaina 8:na joulukuuta, matka alkoi perinteisellä aamukahvilla Rödkärsbrossa, jonka jälkeen ajettiin yhdessä Kaarupiin. Perillä meitä odotti hieno vastaanotto Vagn Nielsen (TJ) sekä seuraavat johtokunnan jäsenet, Kristian Möller Sörensen, David Straadt Ole Södergaard Madsen  & Esben Sangild, jotka sapuivat auttamaan vierailumme ajaksi. Ensiksi meille kerrottiin erittäin mielenkiintoinen  tarina tehtaan historiasta, esimerkiksi että ensimmäinen tehdas käynnistyi ennen vuotta 1900. Tanskan valtio antoi 1933 luvan seitsemälle tärkkelystehtaalle. Samaan aikaan perustettiin yhteinen myyntiyhtiö KMC (perunantärkkelys ja käsittelykeskus).

Tänään KMC koostuu kolmesta tehtaasta Jyllandissa

Andels Kartoffelmelsfabrikken Midtjylland, Brande
Karup Kartoffelmelfabrik, Karup
Andels Kartoffelmelsfabrikken , Söderjylland Toftlund

Karupin tärkkelystehdas käyttää vuosittain noin 270 000 tonnia hyvä laatuista (Jyllantilaista) perunaa 60 000 tonnin tärkkelykseen (sekä muihin tuotteisiin). Koko vuoden tuotanto tapahtuu elokuusta tammikuuhun välisenä aikana, miltei 500 osakasta toimittaa perunaa tehtaaseen.Valmis tuote varastoidaan kolmeen isoon siiloon, näistä voidaan tuotetta myydä ympäri koko vuoden.

Oheistuotteita:
Hedelmämehu (protamylasse) on puristeneste joka jää jäljelle tärkkelys  pesun jälkeen. Hedelmämehun kuiva-aine pitoisuus on 3 % ja nousee 14-15 kertaiseksi ja lopuksi on jopa 40 % hedelmämehua, tämän vuoksi tuote on juoksevaa ja pumpattavaa. Suurimmaksi osaksi hedelmämehu käytetään lannoitteeksi korkean kalium ja fosfori pitoisuuden vuoksi.

Pulpa on pehmeä murskattu massa, joka pesun jälkeen koostuu solunesteestä ja voidaan käyttää rehuksi.

Perusteellisen esittelyn jälkeen jakauduttiin kahteen ryhmään. Seuraavaksi oli perunan vastaanoton, punnituksen ja kokeen oton vuoro. Silloin näimme kuinka karkea lajittelun ja pesun jälkeen peruna varastoitiin myöhempää käyttöä varten.

Lopuksi saimme esittää asiallisia kysymyksiä, ja saimme myös hyviä vastauksia. Me saimme aikaan hyvän ja antoisan keskustelun koskien nykypäivän että tulevaisuuden vaatimuksista ja haasteista ajatellen koneita ja tanskan perunantuotantoa.

Katso kuvat galleriasta.





 


 


 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 


 


 
 


 
 
 
 
 
 


 
 


 
 
 
 


 


 
 
 
 


Grimme Skandinavienin vuotuinen joulumatka työntekijöilleen oli
  Karupin tärkkelystehtaalle.
Torstaina
  8:na joulukuuta, matka alkoi perinteisellä aamukahvilla Rödkärsbrossa, jonka
  jälkeen
ajettiin
  yhdessä Kaarupiin.
           
                 
Perillä
  meitä odotti hieno vastaanotto Vagn Nielsen (TJ) sekä seuraavat johtokunnan
  jäsenet,
Kristian
  Möller Sörensen, David Straadt Ole Södergaard Madsen  & Esben Sangild, jotka
 
sapuivat
  auttamaan vierailumme ajaksi.
         
Ensiksi
  meille kerrottiin erittäin mielenkiintoinen 
  tarina tehtaan historiasta, esimerkiksi
 
että
  ensimmäinen tehdas käynnistyi ennen vuotta 1900.
     
Tanskan
  valtio antoi 1933 luvan seitsemälle tärkkelystehtaalle. Samaan aikaan
  perustettiin
yhteinen
  myyntiyhtiö KMC (perunantärkkelys ja käsittelykeskus)
     




 


 


 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 


 


 
 


 
 
 
 
 
 


 
 


 
 
 
 


 


 
 
 
 


Grimme Skandinavienin vuotuinen joulumatka työntekijöilleen oli
  Karupin tärkkelystehtaalle.
Torstaina
  8:na joulukuuta, matka alkoi perinteisellä aamukahvilla Rödkärsbrossa, jonka
  jälkeen
ajettiin
  yhdessä Kaarupiin.
           
                 
Perillä
  meitä odotti hieno vastaanotto Vagn Nielsen (TJ) sekä seuraavat johtokunnan
  jäsenet,
Kristian
  Möller Sörensen, David Straadt Ole Södergaard Madsen  & Esben Sangild, jotka
 
sapuivat
  auttamaan vierailumme ajaksi.
         
Ensiksi
  meille kerrottiin erittäin mielenkiintoinen 
  tarina tehtaan historiasta, esimerkiksi
 
että
  ensimmäinen tehdas käynnistyi ennen vuotta 1900.
     
Tanskan
  valtio antoi 1933 luvan seitsemälle tärkkelystehtaalle. Samaan aikaan
  perustettiin
yhteinen
  myyntiyhtiö KMC (perunantärkkelys ja käsittelykeskus)
     

I dag består KMC samarbejdet på tre jyske fabrikker:

Andels Kartoffelmelsfabrikken Midtjylland i Brande

Karup Kartoffelmelfabrik i Karup

Andels Kartoffelmelsfabrikken i Sønderjylland i Toftlund

Karup Kartoffelmelsfabrik forvandler hvert år ca. 270.000 ton (gode jyske) kartofler til ca. 60.000 ton hvidt kartoffelmel (og meget andet). Hele årets produktion fremstilles i perioden fra august til januar (som kaldes kampagnen), hvor de knap 500 andelshavere leverer kartofler til fabrikken. Det færdige produkt opbevares i tre store siloer, så der kan udleveres kartoffelmel til kunderne igennem hele året.

Biprodukter:

Protamylasse er kartoffelfrugtvand med 3 % tørstof, som er opkoncentreret 14-15 gange. Efter opkoncentrering er der 40 % tørstof i protamylassen, som stadig er i flydende
og pumpebar form.

Pulp er en blød findelt masse, som bliver til overs, når saften bliver presset ud af det organiske materiale.

Efterfølgende fik vi en grundig guidet rundvisning, opdelt i to grupper. Vi startede med at se kartoffelmodtagelsen, med indvejning og prøveudtagning af kartoflerne. Herefter så vi, hvordan kartoflerne renses og vaskes, inden de lagres til bufferopbevaring og forarbejdning i produktionen.
Efter rundvisningen fik vi mulighed for at stille spørgsmål. Og dem var der mange af, gode relevante spørgsmål - og mange gode svar. Vi fik startet en god, konstruktiv debat omkring nutidige og ikke mindst fremtidige krav og udfordringer til maskiner og dyrkningsmetoder indenfor dansk kartoffelavl.

Se flere billeder i galleriet.